Taitengrafia

Graafinen suunnittelutoimisto

Osasto Lehden taitto

Lehden taitto: Veikkaaja

Veikkaaja oli legendaarinen urheilulehti Veikkaajaa ei ole lakkautettu, mutta kirjoitan menneessä aikamuodossa, koska se ilmestyy nykyään Urheilusanomat-nimisenä. Olin Veikkaajan taittajana vuodesta 1998 viimeiseen Veikkaaja-nimellä ilmestyneeseen numeroon saakka, huhtikuuhun 2013. Vuoteen 2003 saakka lehteä kustansi Veikkaus Oy, sen jälkeen Ilta-Sanomat. Lehden taitto tapahtui lehden toimituksessa normaalin kaavan mukaan. Taittaja sai valmiin jutun toimitussihteeriltä tai toimituspäälliköltä. Jos juttua varten oli otettu erikseen kuvat, taittaja käytti niitä. Useimmiten kuitenkin taittaja valitsi kuvat kuvatoimistojen

Lue lisää…

Lehden taitto: Tekniikka ja Talous

Tekniikka&Talous on Tekniikan erikoislehti Tekniikka&Talous on Suomen suurin tekniikan uutismedia. Se kertoo tutkimuksesta, tuotekehityksestä ja teollisuudesta sekä ihmisistä tekniikan parissa. Taitoin Tekniikka&Talous-lehden erikoisliitteitä ja satunnaisesti myös itse päälehteä vuosina 2010–2012. Ohessa ensin Tekniikka&Talous-lehden kansi. Sitten kaksi lehden Duuniauto-liitteen aukeamaa… …ja kaksi Energia-liitteen aukeamaa.

iPad-lehden taitto: Talouselämä

Pohjoismaiden suurin talouden viikkolehti Vuonna 2012 taitoin Talouselämä -lehden iPad-versioita muutaman kuukauden ajan. Kysessä oli siirtymäkausi, jonka aikana työhön kehitettiin automatisoituja teknisiä ratkaisuja. Lehdet oli taitettu paperiversiota varten Talouselämä-lehden toimituksessa. Sen jälkeen taitoin ne uudelleen iPad-formaattiin sopiviksi. Ohessa on esimerkkinä kolme kantta ja pari pidempää juttua.

Lehden taitto: Veikkauksen pelit

R-Kioskilla jaettava pelilehti Veikkauksen Pelit sisältää Veikkauksen vetojen kohdelistat ja pelivihjeitä. Lehteä jaetaan ilmaiseksi R-kioskeissa ja muissa Veikkauksen pelipisteissä. Taitoin lehteä tuurausluontoisesti vuosina 2009–2013. Alla muutama taittamani kansi ja näyte sisäsivuilta. Ylimmäisen kannen kuvamanipulaatio on myös minun tekemäni. [ezcol_end_both]